Näytetään tekstit, joissa on tunniste lippikset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lippikset. Näytä kaikki tekstit

15.1.2014

MATKUKSEN ANTIMET


Carlingsin toppi, jota en voinut jättää kauppaan, sillä tämä paita suorastaan katsoi minua aina kun kävelin liikkeen ohi. Juuri ennen kauppojen sulkeutumista, menin liikkeeseen, otin kokoni, sovitin, pyörin hetken peilin edessä ympyrää, menin kassalle ja kassaneiti antaa summan, 24,95€. Yhdestä topista, joka maksaa yli 20€ on yleensä ollut hyvin vaikea sulattaa ja maksaa, mutta tämä oli niin poikkeus, etten voinut vaan jättää hyvästejä.

New Yorker suorastaan tulvi halpoja hintoja. Odotan aina innolla Kuopioon pääsyä New Yorker kaupan vuoksi, sillä siinä jos on niin mun tyylinen mesta. Muutamia kuukausia takaperin kun ostin ensimmäisen tämäntyylisen topin, en pitänyt ollenkaan. Jotenkin sitten kuitenkin hurahdin näihin täysin ja nyt näitä tän tyyppisiä löytyykin monen monta sorttia. Esimerkiksi tämä uutukainen, jonka tekstin tajusin vasta kotiin päästyä, sillä siinä tohinassa ei kiinnostanut edes vilkaista mitä paidassa lukee. Mutta eikai tuo nyt kovin paha sävelmä oo. Kaunis kuin mikä. Hintaa tältä löytyi 4,95€. 

Bik Bok tarjosi tällä kertaa vain tämän peplum paidan värinään viininpunainen. ( 14,94 € ) Bik Bok on myös sellainen kauppa, josta olen tykännyt ja se tykkäys tapahtui silloin, kun liike saapui Kuopion Matkukseen. Eli, vuosi kaksi sitten? Olen hieman pettynyt, sillä odotin Bik Bokin tulvivan upeita ja ei niin tavallisia vaatteita, kuin esim. Cubus. Onneksi kuitenkin ostin niin täydellisen heräteostoksen, että ei voi muutakun tykätä. Ihmettelin vain kotona ollessani värivalintaani, yleensä ostan valkoista tai mustaa, mutta nyt vieläkin hämmästyneenä, olen ostanut viininpunaisen paidan. 

Palataan kuitenkin vielä New Yorkeriin. Tälläisiä takkeja ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan jos niissä on tämmönen kuosi. Aivan upea. Takkeja oli jäljellä enää ihan muutama hassu, joten paniikin valtaessa rukoilin löytäväni oman kokoni. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan löysin yhden koon isomman. Otin sen kuitenkin mukaani sovitukseen asti. Yllätyin suuresti, miten koot voivatkin heittää toden teolla, sillä tämä kaunis on kooltaan 36, eli helmasta takki oli hieman löysä. Aukinaisena takki näyttää erittäin istuvalta, joten tottakai otin hänet mukaani, vaikka hieman ärsytti maksaa takista 19,95€, joka ei ollut täydellisen istuvainen. Onneksi kassaneiti ilmoitti takin olevan puolet vielä halvempi, en voi muutakun vaan rakastaa.


Lippiksiä lippiksien perään. Olen saanut muutaman uutukaisen lippis kokoelmaani, jota aijon kyllä ehdotottomasti vielä laajentaa. Ehkä huvittavinta tässä on se, että poikaystäväni taisi luopua lippiksien käytöstä, sillä ne ovat hänen mielestään niin OUT. Mutta meikä kun on matti myöhäinen ja lippikset on mulle nyt niin  IN. Siskon sanoja lainaten : " Jotkut tykkää koruista, jotkut lippiksistä " 

30.11.2013

SUPPERMAN

BeFunky_null_866.jpg BeFunky_null_834.jpg BeFunky_null_8123.jpg
Olen antanut valtuudet nallelleni pitää uusinta uutta super siistii lippistäni, joka oli ihka ensimmäinen ostos Ebaysta. Voin kertoo, jännitti aivan torpeedona tilata ulkomailta Paypalin kautta, sillä kuumottelin, osasinko oikein tilata ja saapuko lippis luokseni. Mutta huokasin helpotuksesta kun postista löytyi mini kylmälaukkua muistuttava boksi, lippiksen sisältäen. Hintaa tällä oli vaivaiset 9,90€, aitoudesta ei tietoakaan ( tuskin on ), mutta se ei mua haittaa, sillä mulla on oikeesti nyt näin superi lippis. 

29.10.2013

BOY

BeFunky_VintageColors_1.jpg BeFunky_VintageColors_124 BeFunky_006.jpg
Vihdoin ja viimein, ensimmäinen ikioma lippis ja vielä halpaan hintaan, kun miettii BOY - merkkiseltä valmistuttajalta. Yleensä nihkeilen kirppareilla, ja suostun just ja just maksamaan jostain tuotteesta 5€, jos se on aivan pakko saada. Tänään iski oikea sattuma kun tsekkailin Nellyn lippisvalikoiman ja huomasin näitä samantyyppisiä lippiksiä, neutraaleissa väreissä. Tänään siis löysin kirpparilta upean yksilön, jolla oli kullanvärinen toveri viekussa. Pähkäilin hetken kumman niistä halusin, sillä en raaskinut ostaa molempia samanlaisia. Joten tässä on uusi rakkauteni. 

25.4.2013

MÄ HALUAN OMAN LIPPIKSEN

010 024 0099 014 cats
Kyllä, paljon kuvia minusta. Ajattelin sisäistää tähän postaukseen mun hiukset, sekä lippiksen. Mulla on kauhee kriisi, mitä haluan mun hiuksilta. Haluanko alkaa vaalentaa ja tähdätä suklaanruskeaan sävyyn vai aijonko vielä olla mustapää. Kuitenkin kohta ollut jo parisen vuotta tummana, joten ehkä olisi aika uudistukseen, edes raitoja? Pähkäilen myös sitä, haluanko jatkossa käyttää klipsipidennyksiä vai otanko riskin ja tuhlaan rahani siihen, että laitatan sinetit, teipit tai ompeleet päähän. Siinäkin on monta monta negatiivista muttaa, esim: - Pidennykset eivät kestä kuin sen 1-2 kuukautta terveen näköisenä. - Oma tukka on luonnonkihara, joten joutuisin koko ajan suoristamaan sitä, jotta oma tukka näyttää hyvältä suorien pidennyksien kera. - Hiukset ovat koko ajan tiellä, tottunut kuitenkin siihen, että pidennykset saa otettua päivän päätteeksi pois.

Hiuksista lippiksiin. Olen tykännyt aina lippiksistä, sillä ne sopii mun päähän paremmin kuin pipot. Jos sattuis olemaan huono hiuspäivä, olis kiva vaan laitattaa lippis päähän ja näyttää kovikselta, hoho. Ihastelen ja käytän aina Nikon päähineitä kotosalla ja otan kuvia, kuten näkyy. Mutta nyt, lippis on nyt pakko saada ostos, joten laittakaa mulle ehdotuksia, mistä löytyisi kohtuu hinnalla, hienoja lippalakkeja?