Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiiliksissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiiliksissä. Näytä kaikki tekstit

15.1.2014

MATKUKSEN ANTIMET


Carlingsin toppi, jota en voinut jättää kauppaan, sillä tämä paita suorastaan katsoi minua aina kun kävelin liikkeen ohi. Juuri ennen kauppojen sulkeutumista, menin liikkeeseen, otin kokoni, sovitin, pyörin hetken peilin edessä ympyrää, menin kassalle ja kassaneiti antaa summan, 24,95€. Yhdestä topista, joka maksaa yli 20€ on yleensä ollut hyvin vaikea sulattaa ja maksaa, mutta tämä oli niin poikkeus, etten voinut vaan jättää hyvästejä.

New Yorker suorastaan tulvi halpoja hintoja. Odotan aina innolla Kuopioon pääsyä New Yorker kaupan vuoksi, sillä siinä jos on niin mun tyylinen mesta. Muutamia kuukausia takaperin kun ostin ensimmäisen tämäntyylisen topin, en pitänyt ollenkaan. Jotenkin sitten kuitenkin hurahdin näihin täysin ja nyt näitä tän tyyppisiä löytyykin monen monta sorttia. Esimerkiksi tämä uutukainen, jonka tekstin tajusin vasta kotiin päästyä, sillä siinä tohinassa ei kiinnostanut edes vilkaista mitä paidassa lukee. Mutta eikai tuo nyt kovin paha sävelmä oo. Kaunis kuin mikä. Hintaa tältä löytyi 4,95€. 

Bik Bok tarjosi tällä kertaa vain tämän peplum paidan värinään viininpunainen. ( 14,94 € ) Bik Bok on myös sellainen kauppa, josta olen tykännyt ja se tykkäys tapahtui silloin, kun liike saapui Kuopion Matkukseen. Eli, vuosi kaksi sitten? Olen hieman pettynyt, sillä odotin Bik Bokin tulvivan upeita ja ei niin tavallisia vaatteita, kuin esim. Cubus. Onneksi kuitenkin ostin niin täydellisen heräteostoksen, että ei voi muutakun tykätä. Ihmettelin vain kotona ollessani värivalintaani, yleensä ostan valkoista tai mustaa, mutta nyt vieläkin hämmästyneenä, olen ostanut viininpunaisen paidan. 

Palataan kuitenkin vielä New Yorkeriin. Tälläisiä takkeja ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan jos niissä on tämmönen kuosi. Aivan upea. Takkeja oli jäljellä enää ihan muutama hassu, joten paniikin valtaessa rukoilin löytäväni oman kokoni. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan löysin yhden koon isomman. Otin sen kuitenkin mukaani sovitukseen asti. Yllätyin suuresti, miten koot voivatkin heittää toden teolla, sillä tämä kaunis on kooltaan 36, eli helmasta takki oli hieman löysä. Aukinaisena takki näyttää erittäin istuvalta, joten tottakai otin hänet mukaani, vaikka hieman ärsytti maksaa takista 19,95€, joka ei ollut täydellisen istuvainen. Onneksi kassaneiti ilmoitti takin olevan puolet vielä halvempi, en voi muutakun vaan rakastaa.


Lippiksiä lippiksien perään. Olen saanut muutaman uutukaisen lippis kokoelmaani, jota aijon kyllä ehdotottomasti vielä laajentaa. Ehkä huvittavinta tässä on se, että poikaystäväni taisi luopua lippiksien käytöstä, sillä ne ovat hänen mielestään niin OUT. Mutta meikä kun on matti myöhäinen ja lippikset on mulle nyt niin  IN. Siskon sanoja lainaten : " Jotkut tykkää koruista, jotkut lippiksistä " 

29.10.2013

BOY

BeFunky_VintageColors_1.jpg BeFunky_VintageColors_124 BeFunky_006.jpg
Vihdoin ja viimein, ensimmäinen ikioma lippis ja vielä halpaan hintaan, kun miettii BOY - merkkiseltä valmistuttajalta. Yleensä nihkeilen kirppareilla, ja suostun just ja just maksamaan jostain tuotteesta 5€, jos se on aivan pakko saada. Tänään iski oikea sattuma kun tsekkailin Nellyn lippisvalikoiman ja huomasin näitä samantyyppisiä lippiksiä, neutraaleissa väreissä. Tänään siis löysin kirpparilta upean yksilön, jolla oli kullanvärinen toveri viekussa. Pähkäilin hetken kumman niistä halusin, sillä en raaskinut ostaa molempia samanlaisia. Joten tässä on uusi rakkauteni. 

13.10.2013

SALE ALE LE E

BeFunky_Instant_2.jpg BeFunky_Instant_23 BeFunky_Instant_2ddf.jpg
Tuntuu niin oudolta käydä kirpputorien jälkeen ihan vaatekaupoissa shoppailemassa. Kaikki vaatteet on niin kalliita? - tai sitten olen vain niin sokeutunut kirpparikauteni aikana. Hullua oli maksaa Spirit Storella topista kymmenisen euroa, kun kirpparilta olisi saanut sillä hinnalla mm. 3-4 vaatetta. Nytkun olin ollut kuukauden ostamatta vaatteita, palkitsin itseni näillä muutamalla , joista neule oli ehkä tärkein ostos näin syksyä ajatellen.
Neule - H&M 
T-Paita - Lindex
Toppi - Spirit Store

6.8.2013

SYKSYISIÄ OSTOKSIA

BeFunky_Instant_2.jpg BeFunky_016.jpg BeFunky_Instant_223.jpg BeFunky_Instant_27.jpg BeFunky_036.jpg
Mä niiin rakastan kirpputoreja. ( varsinkin silloin, kun sieltä sattuu löytymään jotain ). Tällä kertaa löysin muutaman ihanan neuleen ( 2€/zipale ), sekä villaisen/neuleisen laukun. Näiden ostoksen vuoksi, voisin toivottaa syksyn tervetulemaksi vaikka heti huomenna. 

1.6.2013

HANS VÄLIMÄKI GRILLAA

BeFunky_Instant_4.jpg BeFunky_VintageColors_9.jpg BeFunky_CrossProcess_8.jpg BeFunky_VintageColors_12.jpg BeFunky_Instant_5.jpg BeFunky_VintageColors_24.jpg BeFunky_VintageColors_13.jpg BeFunky_Instant_2.jpg BeFunky_VintageColors_7.jpg BeFunky_VintageColors_3.jpg BeFunky_VintageColors_11.jpg BeFunky_Instant_10.jpg
Perjantai ilta meni siskokkeeni sekä hänen miehekkeen luona istuessa terasilla grillaten. Hyvää ruokaa ja rakasta seuraa, joten taitaa tämäkin lauantai ilta mennä samoissa merkeissä. Huomenna, sunnuntaina sitten jännitän, mikä väri mun päässä muhiikaan, sillä tosiaan huomenna vaalennan muutaman asteen mun tukkaa ihan näin kesän kunniaks.

29.5.2013

RUUSUPUSKAT KENGISSÄ

BeFunky_Instant_34.jpg BeFunky_Instant_33.jpg BeFunky_Instant_35.jpg
Alotin " haluan kukkakuosiset kengät " hokeman jo viimevuonna.Nyt mä vihdoin löysin semmoset, mitkä on täydelliset mulle ja vain mulle. Ale-Makasiini tarjosi tennareita 10€urolla. Äimäsin kuitenkin perusnaamallani, otanko kengät vaiko en ja onneksi otin ja vielä ilman katumusta. Ja nyt ei muutakun metsästämään lisää kenkiä.. Mitäs mieltä te, tykkäättekö te kukkakuosisista kengistä? 

18.5.2013

SE OIS KESÄ EHKÄ JO

021 074 082 094 156 216 cats
Housut - Seppälä / Kengät - Seppälä / Laukku - Seppälä / Paita - H&M / Arskat - H&M
Mintun kanssa otettiin auto alle ja lähdettiin kruisaa kohti Kuusaata kera kameran. Ihana nähdä kun puut jo kukkii vihreyttään ja on vaan niin kesä fiilis että huh. Minttu sitten napsi musta muutamat tekeleet ja sen jälkeen lähdettiin kannustamaan Nikon jalkapallo joukkue voittoon. Hurraa, hurraa!

28.4.2013

BK BRITISH KNIGHTS

006 007 008 012 019 023
Katselin ja katselin näitä kenkäsiä >>Zalandolta<< muutaman kuukauden ja päätin lopettaa haaveilun ja tilata nämä söpöliinot. Mukana tuli tietysti myös vaaleanpunaiset nauhat, mutta ehkä en ala ainakaan vielä niitä vaihtamaan, sillä en osaa laittaa nauhoja takaisin hienosti. >>Kengät<< makso 54,95€ mutta Zalandolla on tällä hetkellä -20% alennus kun tilaa yli 50€urolla. Eli kannattaa käydä kattoo valikoima ja löytää ne omasi miljoonien kenkien joukosta. Yllätyin myös erittäin nopeasti toimituksesta, sillä sain paketin 4 päivän päästä tilauksesta, eli nyt kelpaa käpsötellä. 

24.4.2013

VAATEREKIN KEVÄTSIIVOUS

003 004 005 006
Talviset vaatteet kaappiin piiloon ja kevät/kesä vaatteet esille. Toi yllättävän kivan uuden värikkään ilmeen rekkiin sekä kotiin. Tuskailin monia vuosia, mihin laittaisin laukut paikkaan, jossa ne olisi silti piilossa muta esillä ja keksin vasta, että voin laittaa ne vaaterekin alle hyödyntäen Gina Tricotin ostoskassia. Kenkälaatikotkin saivat uutta ilmettä kun keksin laittaa Demistä tulleet julisteet laatikoiden ympärille fiksusti. Shortsien esille laitto oli tässä tuusailussa kaikista kivoin, sillä ne toivat hieman lisää täytettä, joten olen nyt erittäin tyytyväinen tähän pienehköön vaate nurkkaukseen. 

18.4.2013

PIRISTYSTÄ KOTIIN

003 004 002 007
Kun ulkona on tuollainen syksyinen kevät ilma, on ihanaa piristää mieltä, laittamalla kotia pienin elein. Sisustustarroja oon himonnut kauan ja nyt kävin sitten hommaamassa Minimanista ja Ale-Makasiinista halvalla ja rakensin pienen kaupungin sängyn yläpuolelle. En olis uskonut tarrojen laittoa noin rasittavaksi, mutta suoriuduin siitä silti suht. hyvin. Löytötexistä kävin hommamassa teko Orkidean, sillä ihka oikeaa kukkaa en pystyisi huoltamaan, ilman, että kukka kuolisi. Seeprakuosi on puskenut taas lähelle mun sydäntä ja oli pakko tilata H&M:ltä fleecehuopa sekä tyynyliinat.