26.1.2012

BB-VOIDE

Tämän päivän paras herätys taas pitkästä aikaa. On se vaan niin nautinnollista kun ovikelloa tullaan pimpottamaan aamusta. ( no okei, päivästä ) Kiitos herätykseeni kuuluu Iinalle. Mutta oli tässä aamussa jotain muutakin kivaa. Postilaatikosta löytyi uusin Cosmopolitan, eli päivä vierähtääkin mukavasti lehden seurassa. Cosmossa oli näyte tuosta puhutusta BB-voiteesta. Pitkään oon miettinyt, että olisi kiva kokeilla sitä ja tänään sitten pääsin kokeilemaan. Voide on oikeasti erinomainen, peittää hienosti ja jättää ihanan kostean fiiliksen kasvoille kera hyvän tuoksun. Harmi vain, että näyte oli aika tumma tähän mun kalpeisiin kasvoihin. Rakastan niin tätä talvea. Mutta voiteesta vielä sen verran, että ajattelin ostaa kyseisen heti tilipäivän koitettua. Kokeilkaa tekin, ellette ole jo. 
Meikeistä puheenollen niin saan muutaman päivän päästä tilaamani tuotteet Avonilta, eli postausta niistä tulee sitten ensi kuun alussa. En malta odottaa.

Ja sitten mennään muihin aiheisiin. Elikkä en varmaan ole näyttänyt teille saamani  Espanjan tuliaista. Olen pitkään halunnut jonkinlaista härveliä käteen ja tämä kello tuo jotain koristetta.

Ja nyt tähän loppuun jaksan vielä jauhaa tuosta kysymyspostauksesta, eli sinne vain rohkeasti lisää kysymyksiä.

14 kommenttia:

  1. Toi BB-voide on kyl kiva, tuli ostettua heti ku näin kaupassa sen putelin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ! Peitti kyllä tosi hyvin. :) paljon toi muuten maksaa? :D

      Poista
  2. Mä haluisin kans tota BB -voidetta :). Kattelin kaupassa, niin hintahaarukka on jotain 10-15 euron väliltä. Ihan kätevä varmaankin, jos ei esim. meikkivoidetta halua käyttää. Täytyy hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toi olis aika kätevä ainakin kesällä kun ei sillo haluais käyttää hirveesti mitään meikkivoidetta mutta silti pakko jotain olla naamassa. :D

      Poista
  3. Haluisin ite kans kokeilla tota BB-voidetta, ajattelin et seuraavan kerran kyllä kun kauppaan astuessa muistan niin kokeilen :) Pakko sanoa että toi sun koira on valloittavan söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ! :D oli kyllä kiva vaikka olikin pieni näyte ja vielä väärän värinen. Ja joo, onhan tuo kyllä todela söpö :D

      Poista
  4. haha eikää ihana toi nalle minkä oot vaihtanu bloggerin logon sijaan :DD!

    VastaaPoista
  5. Mä haluisin kanssa ton BB-voiteen, mutta se on mun mielestä aika kallis! :D Perus pihi kun oon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, onhan tuo 10-15€ aika kallis mutta kyllähän nuo meikkivoiteetkin on samanhintaisia. Mutta kyllä ite turvautuisin tuttuun ja turvalliseen meikkivoiteeseen mieluummin mutta pakko tuota on koittaa. :)

      Poista
  6. ihana kello!:)

    http://vvritedbyveera-mybubbleblog.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. tosi kiva kello ! (: ja muutenkin ihana blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekkin tosta kellosta! :) ja kiitos <3

      Poista