19.12.2011

PIILOLINSSIEN TAHDISSA

Kokeilin tänään pitkästä aikaa piilareitani. Harmittaa vähän kun päädyin hankkimaan ruskeat, vaikka olen pitkään halunnut tumman siniset silmät. Mutta ei se mitään, sillä ainahan niitä vois tilata lisää. Piilareiden laitto onnistuu nykyään paljon helpommin kuin ennen, aina sai silmät ja nenän vuotamaan niitä laittaessa, hah ! Mutta kyllä sitä joutuu nytkin hieman vuodattamaan niitä laittaessa.
Hommasin piilarit Pharma Optici:lta hinnalla 3,50. Edullinen hinta mutta sitten kun ei tajua lopettaa tilausta nii ei muutaku postiin ilmestyy uusi paketti, samaa väriä mutta hinnalla 25€. Mutta onneksi sain hoidettua tilanteen niin, että minun ei tarvinnut maksaa laskua ja sain toiset piilarit.
Mutta huono puoli näissä on toki se, että piilarit ovat, joko liian suuret tai pienet. Ja nyt taisi käydä niin että nämä omistamani piilarit taitaa olla liian pienet, sillä piilarit tuntuu silmissä inhottavalta ja hankaavalta siihen asti kunnes en tajua niiden olemassa oloa. Tai sitten tämä on vain normaalia.


Välillä tuntuu, että piilarit ovat erittäin turhia kapistuksia, sillä ulkovalossa väri ei näytä niin kivalta kun esim. hämärässä. Ainakin mun osalta ruskeat piilarit näyttävät aika hölmöiltä päivän valossa, sillä alta pilkottaa oma väri, joka ei sovi ruskeiden silmien kanssa.
Myös se, että jos lähden juhlimaan, piilareiden + silmieni kohtalo ei ole välttämättä hyvä.

21 kommenttia:

  1. hui järkytyin ku sulla ei enää ollukkaan vaaleita hiuksia! mut noi tummat käy ihan älyttömän hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Marika: :D haha ! et oo ainoo, tänäänki äiti ei ees huomannu/muistanu mua, käveli vaan tylysti kaupassa ohi. :D

    Itekki kyllä tykkään noista tummista. :)

    VastaaPoista
  3. Noi tummat hiukset on kyllä kivat :) ja piilarit tosi söpöt myös :)

    VastaaPoista
  4. Nuppu:
    Kiitos ! Ja joo, onhan noi piilarit kivat.

    zirpps:
    Oi, kiitos ! :o

    VastaaPoista
  5. sulla on ihanat hiukset! ja noi silmät on aaah :)

    VastaaPoista
  6. upee tyyli sulla ! + ihanat hiukset c:

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva blogi! :) Jään ehdottomasti seurailemaan.

    ♥ http://one-life-enna.blogspot.com/
    (käythän kurkkaamassa)

    VastaaPoista
  8. Enna:
    Ihanaa ! :) kiitos <3 Tervetulma vain! Käyn tsekkaa sun blogis.

    VastaaPoista
  9. Iiik sun on pakko tehdä jotakin meikkitutoa! Sulla on nimittäin tosi nätit silmät!=D Haluaa samanlaiset sumusimmut.

    VastaaPoista
  10. MONKËY:
    Aww ! :) voin mä sen tehä tässä joku päivä kun kerkeen. :)

    VastaaPoista
  11. haluun tekstit isommiks! ): muuten toosi ihana blogi! ;D

    VastaaPoista
  12. haluun tekstit isommiks! ): muuten toosi ihana blogi! ;D

    VastaaPoista
  13. LOTTABIATCH:
    :< no eiköhän se järkkäänny tässä kun muokkailen blogia lisää. :) Mutta kiva kun muuten tykkäät !

    VastaaPoista
  14. Ihana blogi sulla ja nätti oot!:)

    www.viqq.blogspot.com

    VastaaPoista
  15. Heippa ihana lukijani ! :)

    Lopetan vanhemman blogini, Passion for fashionin, ja jatkan uuden blogini näpyttelyä osoitteessa

    http://fashfantasy.blogspot.com/

    Tervetuloa uuteen osoitteeseeni lukijaksi siis jälleen ! :>

    VastaaPoista