Sweet 19 vai miten se meni. No mutta siis ikää on tullut taas vuoden lisää, huh ! Kyllä sitä jo tuntee itsensä vanhaksi. Mutta maailman parhaimmat synttärit kera parhaimmat ihmiset ! En saanut tälläisiä synttäreitä edes kun täytin 18. Juomiseksi se vain meni. Mutta vähän kuvia päivästä !
Eli tämän päivän/illan varustukset. Matkani vie tänään pitkästä aikaa baarin ihmeelliseen maailmaan ystävättärieni kera.
Mulla on tällä hetkellä pääkallo vaihe, rakastan nykyään kaikkea pääkalloihin liittyvää, vaikka ennen en pitänyt yhtään. Harmi vain, etten ole nähnyt vaatekaupoissa mitään pääkalloihin liittyvää vaatetusta, tai sitten en ole vain huomannut.
Hieman perjantaista. Eli siivoilin jälleen tätä meidän asuntoa ja päätin sitten, että siivoan myös vaatekaappini. ( omassa asunnossani odottaa samanlainen satsi vaatteita )
Ilta kului sitten hyvässä seurassa kera viinin ja nyt sitten aamu toimet ja lenkille, hei !
Tänään on ollut ihan normi päivä. Paitsi että pidin omat bileet aamusta maustettuna Ronjalla.
Iltapäivästä sitten lähdin ystävättäreni luokse kyläilemään ja käytiin sitten shoppailemassa ihan vain Citymarketissa, sillä NYT oli todella iso tarve uuteen suoja-aineeseen, sillä hukkasin todella hämärästi edellisen aineen.
Päädyin sitten tähän tuttuun ja turvalliseen :
Sitten kotiin päästyä tuunailin hieman viime vuonna ostettua maihinnousutakkia hieman lyhyemmäksi. Takki on päässyt hieman suurentumaan vuodessa, eli hieman näytän kadotetulta se päällä.
En käyttänyt saksia, en ompelukonetta, en mitään. Hokasin vasta tänään, että kyseisessä takissahan on yli pitkät narut, joita voi kiristää niin paljon
kun on vain mahdollista, joten nyt takki näyttää oikein hyvältä. Eli onneksi en mennyt myymään sitä.
Sitten vielä, mun on pakko tunnustaa, että olen aivan friikki kyseiseen sarjaan :
Mun on siis aina pakko ladata seuraavan päivän jakso, sillä olen malttamaton. Ja sen jälkeen kun olen katsonut jakson niin en jaksa odottaa sitten huomiseen, huoh !
Ja sitten, laitoin hieman punaista väriä kynsiini, vaikka yleensä en ole näiden kynsilakkojen paras kaveri. Mutta ihan kivoiltahan ne näyttää, vaikka hieman sottaiset. Hihi !
Nyt kun innostuin jälleen uudesta asiasta, nii voisin myös alkaa panostamaan uusiin väreihin ja sitten voisin ruveta askartelemaan kaikenlaisia kivoja härveleitä kynsiin.
Eli kuten aikasemmin mainitsin, tilasin hiustenpidennykset huuto.netistä. Hintaa oli vain 27,90€ + 8 € postikulut. Pituutta näillä ihanaisilla on 50cm, eli juuri mahtava pituus minulle. Tein itselleni muutaman lupauksen hiusten suhteen, eli :
Harjaa hiukset aamuin/illoin pidennyksille suunnitellulla erikoisharjalla tai perinteisellä luonnonharjalla.
Eli siinä muutama hiustenpidennys hoito-ohje itselleni ja mikseipä teillekkin.
Omistin joskus ihanat 60cm pitkät blondit hiuspidennykset mutta rajulla kohtelulla ne kärsivät todella ja kestivät sen 2-3kk. Kyllä se harmitti mutta oma moka !
Hiuksista puheen ollen. Olen pistänyt oman aidon tukkani myös aivan piloille, sillä tukkani ei kasva kun ehkä 2-3 senttiä kahdessa kuukaudessa ja mitään tulosta ei silti näy, koska ne katkeavat samantien. Mutta onneksi tilanteeseen on apu. Eli seuraava ostos on Bio + shampoota hiuksilleni, jotta ne kasvaisivat terveinä ja tuuheina. Kuulemma?
Ajattelin nyt ruveta harjoittelaan tosissaan kampauksien tekoa. Kiharoiden tekeminenkin vaikuttaa niin haastavalta.
Kohta kun täytän taas vuoden lisää niin ajattelin tottakai olla se illan prinsessa, eli nätit uudet bailausvaatteet + kiva kampaus.
Mä en jaksa enää odottaa mun uusien hiuksien saapumista. Nyt on kulunut 7 päivää tilaus päivästä ja herään aina aamulla automaattisesti 12 aikaan kun posti saapuu mutta mitään ei näy.
Mutta ehkä sitten huomenna, jooko.
Tänään on ollut taas normi päivä. Käytiin miehekkeen vanhempien luona syömässä ja sen jälkeen lähdettiin paikalliseen " baariin " pelaamaan/katsomaan biljardia. Iltaa piristi myös se, että tuttava tuli pyytämään, että tekisin hänelle kampauksen, koska olen hänen mielestään hyvä tekemään kampauksia, mitä? nyt hirveät paineet, sillä en ihan oikeasti ole hyvä tekemään kampauksia niin mitä siitä nyt sitten tulee..
Mutta mitä muuta itaan kuuluu, noh, voiton iloa. Pelattiin miehekkeen kanssa Monopolia ja voitin ensimmäistä kertaa elämässäni jonkun kyseisessä pelissä. Huh, kyllä nyt miestä syö !
Mutta nyt syömään herkkuja ja katsastamaan huomisen päivän Sallarit.
Käytiin poikkiksen kanssa perjantaina taas metsästämässä minulle bailabaila vaatetusta. Tuloksetta. Rupee vähän ärsyttää kun en löydä nykyään Jyväskylästä yhtään mitään kivaa paitsi pitkään kaivatun sauvakihartimen, rok!
Mutta en tiedä onko ongelmana minä tai tuo kiharrin, kun joko en osaa käyttää sitä tai sitten kiharat ei vain tartu tukkaani. Mutta ei muutaku let's kokeilemaan.
Hairstore
Että otan toki vastaan vinkkejä teiltä kokeneilta ihmisiltä sauvakihartimen käytöstä.
Kokeilin tänään päivällä niiden tekemistä mutta ei niistä oikeesti tullu yhtään mitään. Mutta ei luovuteta !
Paita: Seppälä
Vyö: Gina Tricot
Eilen sain idean kun leggigseihin tuli pieni mutta todella häiritsevä reikä, että suurennan sitä reikää sitten ja tadaa :
Olen pitkään jo halunnut tehdä jotain " radikaalia " muutosta itseeni ja ajattelin ruveta nyt pukeutumaan taas hieman eri tavalla. Tässä muutamien vuosien aikana olen vaihtanut tyyliäni ahkerasti, mutta hei vaihtelu piristää.
Oi unirytmi, oi miksi ! Ajattelin eilen illalla, että NYT tänään nukutaan pitkästä aikaa hyvin, mutta miten kävikään. Silmäni ja kehoni ei ole nähnyt unta koko yönä. Kyllä vähän ketuttaa kun aamuyöstä mussutin suklaata kera limsan. Oikee kaloripommi illaksi.
Nyt aamusta kello 9:18 alkaa tuntumaan erittäin oudolta, tiedätte varmaan sen tunteen. Tekisi mieli mennä nukkumaan mutta nyt on liian pirtee olo mennä tutimaan. Mutta tsekatkaa tää hilpeys + juurikasvu !
Aamulla etsiskelin jotain päälle pantavaa ja löysin tosi kivan löllimispaidan, pitkä ja löysä ja kaikenlisäksi vielä miesten t-paita. Onhan se kiva näin aamusta pukeutua hieman poikamaisesti.
Huivi: Ellos
T-paita: Jack & Jones
Mutta nyt odottelemaan postinkantaja Patea, jos Pate olisi vaikka kuljettanut uuden tukkani ilokseni postiluukkuuni. Kiitos & näkemiin !
Noniin, vihdoin sain ihka oman pesukoneen. Aloin jo hieman kyllästymään tähän asuntojen yleiseen pesutupaan, joten tänään luvassa siis paljon vaatteiden pesua. Ja mikä parasta, sain koneen 10 eurolla kaveriltani Tiialta !
Ärsyttävintä näissä uutuus asioissa on se, että joutuu opettelemaan niiden käyttö. Eli mulla saattaa mennä tovi tämänkin kanssa.
Tänään on taas tämmöinen perus ankee päivä, eli tekemistä kaipaisin todella. Mitä nyt muutamana päivänä ollut joko moikkaamassa kavereita,
katsonut elokuvia Nordicilta tai käynyt 30-60 minuutin lenkeillä ft. koira.
Tanssi harrastuksena olis aika jees !
Tilailin muuten viime viikolla uudet hiuspidennykset näitten nykyisten tilalle. Hiukset ovat olleet kanssani sujut jo vuoden, eli nyt oli aika ottaa uudet. Hiusten saapuminen tapahtuu joko tällä viikolla tai sitten ensi viikolla. Niistä lisää sitten niiden saavuttua.
Eli Helsingin matkasta ollaan selvitty ja voin kertoo, että oli erittäin puuduttava matka. Semmoset kevyet 6-7 tuntia autossa istumista.
Huomasin sitten kesken matkan, että tärkein, eli kamera oli jäänyt kotiin, joten turvauduin sitten jälleen tähän puhelimeeni.
Mutta mitäpä kivaa sain tuliaiseksi.
Eli : taskupeili, sukkia, huivi & tuo härveli, jonka tarkoitusta en oikein tiedä, mutta hieno se silti on.
Tänään mun piti lähteä Jyväskylään pitkästä aikaa hieman piristämään itseäni eli shoppailemaan. Mutta kas kummaa auto leviää tielle ja joudun odottamaan huomiseen, ehkä.
Eli tarkoitus olisi ostaa ne kengät ja takki mutta saa taas nähä, että mitä sieltä tulee hommattua. Mutta nyt kohta olisi vielä luvassa leffa-ilta kera miehien ja luulen, että elokuva valinta on joko räiskintää tai jotain muuta ei minun makuuni. Eli tsempit mulle ja heipat teille !
Nää aamuheräämiset ei oo mun juttu. Ekaks nukahdan vasta 6:30 ( jätä päiväiltaunet väliin ) ja herään 9:00 ja sit kohta puoliin tossua toisen eteen kohti työkkäriä. Siellä istun ja kuuntelen samaa lorinaa kun viimeksi.
No ei kotonakaan oo todellakaan hilpee tunnelma kun Ronja menkkaa. Eli neito potee juoksuja ja angstaa pedissään.
Kerkesin kuitenkin aamulla väsätä itseni normi kuosiin, vaikka meikkaamiseen ja hiustenlaittoon menikin semmoinen puoli tuntia, sillä meikkaan yhtä silmää ainakin 2 minuuttia ja sen jälkeen pidänkin 10 minuutin tauon ja sitten toinen silmä. Eli näin laiskaa touhua aamulla.
Tänään väsään miehekkeelleni oikein gurmee aterian, kanasalaattia. Saattaa kyllä olla, että poitsulle ei jää mitään kun mamma ( = minä ) syö kaiken.
Huomenna täytyy sitten olla skarppina, sillä lähdetään tuon miehekkeeni kanssa Helsinkiin shoppailua varten.. no mutta oiskin.
Kotiudutamme vain mieskaverini vanhemmat takaisin Suomeen.